Kyynikon muuttuva maailma

Siitä on suhteellisen kauan, kun viimeksi julkaisin ajatuksiani täällä. Tällä kertaa tahdon ennakkoluulottomasti julkaista vaikeaselkoista sanaani, sillä en siedä enää venyttää tuota liki kohtuuttomaksi muodostunutta aikaväliä edellisestä julkaisustani. Kenties sana "julkaisu" herättää mielikuvan tarkkaan suunnitellun viestiä kantavan tekstisisällön tuomisesta julki, muiden nähtäville. Tekstini ei kuitenkaan edusta sellaista, vaan näennäisesti intuitiivisen tajunnanvirran pohjalta jäsenneltyä kielellistä viestiä kantavaa provokaatiota sekä suorituskeskeistä arkea kohtaan, että laajemmin viettien ja velvoitteiden ristipaineissa taistelevan minämme eheytystä ajavien ajattelumallien viljelemisen puolesta, jotta kykenisimme ymmärtämään esimerkiksi nykyhetken kokemuksen merkityksen onnellisuuden saavuttamisen kannalta merkittävänä askeleena. Tämä ei tarkoita, että onnellisuus olisi saavutettavissa, vaikka pyrkiikin kartoittamaan millaiset tekijät voivat estää subjektiivisen autuuden kokemuksen mahdollisuutta. Onko onnellisuus vain tilapäinen kokemus? Olen käsitellyt onnellisuutta aikaisemmin tässä blogissa, mutta hieman hermeneuttisemmassa valossa.

"Joskus sitä tuntee olonsa niin kovin kyyniseksi, aivan kuin mitään ei olisi tehtävissä tässä kovin nopeasti muuttuvassa maailmassa, jossa itse elät varautuneena skeptikkona joka luulee olevansa kaiken arkiajattelun yläpuolella. Ajatuksesi tuntuvat olevan sekavia ja merkityksettömiä sen suhteen, mikä on yleisesti arvokasta ja tavoiteltavaa. Samalla kuitenkin tunnet universaalia kaihoa joihinkin muistojen värittämiin, toisaalta kulttuuristen mielikuvien alla oleviin esteettisiin seikkoihin, joiden miellät olevan edelleen läsnä tiettyinä kauniina hetkinä elämässäsi. Näitä hetkiä hahmotat vasta varsinaisten kokemuksien jälkeen. Tunnet siis halua palata menneisiin tapahtumiin, sukeltaa kauniiden ajatuksiesi syviin uomiin. Karu nykyhetki kuitenkin dominoi keskittymistäsi, ja huomaatkin olevasi taas alati muuttuvassa maailmassa, jossa ympärilläsi vilisevät ihmiset puhuvat sinulle merkityksettömistä asioista, arjen harmaista ongelmista, konkreettisista kysymyksistä, joiden tehtävänä on vain löytää ratkaisu  tavoitteiden toteutumisen eduksi. Tiedossa on siis lisää muutosta, arkisia tavoitteita menestyksen hyväksi. Kaiken keskellä pohdit sitä, miten suhtautua muuttuvaan maailmaan, jonka kausaalista olemusta emme kykene kokonaisuudessaan käsittämään." 4.3.2012

Itsekriittisyydeni johdosta kirjoitan nykyisin jokseenkin vaikeasti, sillä en tahdo tarjota semanttisia ristiriitoja tekstissäni (aivan kuin en tekisi niitä silti). Näin ei ollut ennen.. Lisäksi en välttämättä tohdi kyseenalaistaa soveltamiani esisopimuksia, vaikka kyseenalaistaminen on filosofisen ajattelun olennaisimpia lähtökohtia. Voisin kyseenalaistaa edellisen väitteen, mutta en koe sitä tarpeelliseksi. Mikäli kohtaamme ristiriitoja, voimme kyseenalaistaa ristiriitaan johtaneiden näennäisten esihypoteettisten tai aksioottisten premissien totuusarvon. Näin voimme oikoa ristiriitoja, vaikka kohtaamme sellaisia saavuttaessamme ontologian absoluuttisia pohjakysymyksiä. Toisaalta, harvoin koemme tarpeellisiksi sukeltaa niin syviin vesiin, sillä emme välttämättä ennätä takaisin lähtöviivalle ennen kuin koko arkinen aihio on jo menettänyt merkityksensä.

Oletuksista esioletusta kantavaan kysymykseen: Oletteko koskaan tullut ajatelleeksi, mitä taide on? Entä, miten taide on? Onko taide vain subjektiivinen tulkinta, tai kenties sopimus luovan toiminnan seurauksista? Täten taide olisi vain mielemme sisäinen abstraktio, emergentti idea. Samalla taide voi olla myös kulttuurinen ilmiö, sopimus. Mitä on luova toiminta? Luodaanko siinä aina jotain uutta? Eikö kaikesta toiminnasta seuraa välttämättä jotain uutta, sillä toiminnan toistaminenkaan ei tuota identtistä seurausta?

Noo, olkoon tämä näin. :)

Lumista joulun odotusta vain kaikille!

Tornit romahtavat ja virta vie

Siitä onkin vierähtänyt jo tovi, kun olen viimeksi julkaissut ajatuksiani täällä. Voisin välittömästi siirtyä pohtimaan sanan "tovi" etymologista alkuperää sekä propositionaalista sisältöä tässä yhteydessä ja yleisesti, sillä en ole juuri lainkaan suunnitellut sitä, mitä tulisin tässä tekstissä käsittelemään. Kenties rajoitteettomat ajatusregressiot, tajunnanvirran syventäminen jaarittelevalla tekstillä, jossa eri ajatusyhteyksiin johtamisen kausaliteetit voidaan tulkita loogisiksi, mikäli ajatusmaailmaasi avartuu similaarisia ajatusrelaatioita, laajoja yhteyksiä yhdessä sen myötä, mitä teksti reaaliaikaisesti käsittelee. Täten voit samaistua tekstin sisältöön, sillä saatat jopa kyetä ennakoimaan seuraavien lauseiden merkityssisältöä. Vaikka kielellinen asu poikkeaisi suuresti doksaalisesta oletuksestasi, saatat ennakkokäsityksesi valossa tulkita lauseen juuri sellaisena mitä odotit sen olevan. Kyseessä on juuri aikaisemmin mainitun tajunnanvirran syveneminen ennakoivan tulkinnan johdosta. Ilmiö saa meidät usein pitämään tekstiä mukavana luettavana, sillä tulkintamme johdosta käsitelty asia sulautuu ajatusmaailmaamme rationaalisesti. Tulkintamme pyrkii näennäisesti aina sulauttamaan informaation/tiedon ajatusmaailmaamme sellaisenaan, sillä emme tahdo primaarisesti muuttaa ajatusmaailmamme rakenteita, emmekä analysoida tulkintaamme. Säilytämme siis tahattomasti ajatusmaailmassamme erilaisia fundamentteja, joiden kyseenalaistaminen vaatisi konstruktiivisen ajatusmaailmamme, tai mahdollisesti jopa maailmankuvamme uudelleen rakentamista. Ilmiötä voidaan pitää tavoitteellisen ajattelun kannalta hyödyllisenä, sillä se pyrkii pitämään ajatusmaailmamme vankasti tasapainossa, toisin kuin herkästi romahtavana tornina ensimmäisen ristiriidan tullessa vastaan. Toisaalta filosofinen lähtökohta, kyseenalaistaminen pyrkii tarkoituksellisesti romauttamaan yhtenäistä ajatusmaailmaa ristiriidan kohdatessa sen muurit, sillä kaikki tiedonkappaleet muodostavat keskenään relaatioita. Kun yksikin tiili irroitetaan rakenteista, on koko torni jo romahduksen partaalla. Kun romahdus on tapahtunut, on tiilistä koottava uudenlainen torni, sillä tiilikasasta löytyy aivan uudenlaisia tiiliskiviä. Se on tuoretta partikulaarista tietoa, kuten empiirisiä kokemuksia, jotka muodostivat tornin romahtamiseen johtavan ristiriidan entisen idean suhteen kyseisestä ilmiöstä, joka havaittiin uudelleen erilaisena. Induktiivinen, deterministisiä käsityksiä viljelevä ajatusketju on romahduksen myötä rikottu.

Näin lopuksi voidaan sanoa, että filosofi romauttaa torninsa usein, ja täysin tietoisesti. Mikä on usein? Entä mitä oikeastaan tarkoittaa tietoinen? Ehken halaja ajautua ontologiseen oravanpyörään, vaikka päädynkin siihen jopa arkisten seikkojen tai ongelmien pohdinnassa, yleisessä ratkaisunteossa.

Voimme kaikki olla filosofeja, mikäli osaamme ihmetellä ja kyseenalaistaa, jopa sitä mitä oletamme jo tietävämme.

Ps. Tämän tekstin tuli hetken mielijohteesta käsitellä harrastustani kielten tutkimuksen parissa. Päädyinkin hieman toisenlaiseen lopputulokseen ajatusvirran viedessä aavoihin filosofisiin ulottuvuuksiin, jossa argumentit pyrkivät seuraamaan toisiaan tasapainoisesti, luonnollisessa balanssissa. Mitä on luonnollinen?

Ps x2. Kirjoitin tämän tekstin ensin käsin paperille, sillä koen käsikirjoituksen olevan loppujen lopuksi erittäin mieluisa tapa kirjoittaa ajatuksiaan ylös, jopa reaaliaikaisemmin kuin koneella kirjoittaessani. Lisäksi häiriötekijät ovat vähäisemmät ja ympäristö luonnollisempi. Ajatukset muovautuvat sanoiksi, kun voi antaa kynän savuta paperilla.

Onko tässä mitään järkeä? (Ironista tai ei, se riippuu näkökulmasta.)

Olen huomannut käyttäväni lähes aina "sillä" -sanaa konjuktiona "koska" -sanan sijasta. Mielestäni kyseinen korvike ei johdata argumenttiin niin terävästi kuin "koska", joka mielikuvani mukaan pitää argumenttia ehdottomana ja ikään kuin suorana perusteena väitteelle. Sanojen propositio on substanssiltaan sama (näennäisesti), vaikka niiden funktionaalinen tarkoitus vaihtelee, ja niitä hyödynnetään usein eri yhteyksissä. "Sillä" olkoon hienovaraisempi vaihtoehto "koskalle".

Se siitä, eiköhän tämä riitä. Hywää kesän jatkoa kaikille!

Kulmakiviä ja näkökulmia

Kirjoitin tuossa taannoin... No, lukekaa itse:

"Voidaan olettaa, että superego on merkittävin psykoanalyyttinen käsite, mikäli haluamme tarkastella tiedostamattoman tiedonkäsittelyn mahtia ihmismielen kulmakivenä. Kaikesta huolimatta käytän ”kaikesta huolimatta” -ilmaisua lähes joka yhteydessä, kun haluan kirjoittaa improvisoiden asiatekstiä. Toisaalta ”toisaalta” -ilmaisulla on näennäisesti merkittävämpi asema asiatekstissä, sillä se antaa pohjan uudelle argumentille, joka niin ollen johtaa regressiivisesti seuraavaan argumenttiin. Tämä on tapani luoda pohdintaa aiheesta kuin aiheesta. Oli kyseessä sitten arkipäiväinen ongelma, yhteiskunnallinen kysymys tai ajaton filosofinen dilemma, olen kykenevä luomaan laaja-alaista pohdintaa. En kuitenkaan haluaisi kärjistää pohdintani laaja-alaisuutta kuin primaarisena tavoitteena, sillä emme voi pitää itsestään selvänä sitä mikä on laaja-alaista. Itsestään selvää on kuitenkin se, että tämä ei ole perusteellinen kirjoitustapani analyysi. Siirryn seuraavaksi pohdintaan siitä, millaista tyyliä tekstini usein edustaa. Tekstistäni oletan havaittavan kaksi keskeistä attribuuttia; pitkät argumenttiketjut sekä mahtipontinen ja uljas retoriikka, joka pyrkii monin tavoin olemaan kaunokirjallista. Tapani kirjoittaa ei ole sellainen millaiseksi tavanomaisen kirjoittajan teksti yleisesti mielletään. Älkööt omaksuko kärjistettyä väitettä, vaan nielkää se siinä muodossa jollaiseksi sen pureskelette. Älkää sylkekö pureskeltua pois, vaan antakaa sen ravita tiedonjanoanne maltillisesti, toisin kuin nykyään teemme kun rauhattomasti vilkuilemme verkkosivujen lyhyitä ja ytimekkäitä tekstikappaleita. Aivan kuin pari toisistaan irrallista lausetta saisivat meissä aikaan oivalluksen tekstin kokonaisvaltaisesta sisällöstä, mikä on joka tapauksessa laajempi kun annamme itsemme ymmärtää. Tekstiä kohtaan tulee tehdä tutkimusta, mikäli tahtoo saada kuvan siitä mistä on kyse. Tekstissä ei kuitenkaan ole kyse vain yhdestä näkökulmasta käsiteltävään asiaan, vaikka se tekstin ulkoisen olemuksen mukaisesti usein halutaan niin mieltää. Kaikki pohdinta niin tekstin sisällöstä kuin siihen liittyvistä asioista on oikeutettua, vaikka suorittaisit tehtävää ohjeistetusti. Täten voit pohtia monesta näkökulmasta, mutta kirjoitat varsinaiseen tehtävään vain sen mitä tehtävänanto oikeuttaa optimaaliseksi. Tämä ei ole ohje tekstin lukemiseen. Tämä on ohje tekstin ymmärtämiseen, joka ei useinkaan ole niin itsestäänselvyys kuin kuvittelemme sen olevan."

Uskaltakaa eksyä tieltä, joka muutenkin on meille tuntematon. 

Vielä näin kevennykseksi, hyvää kesää kaikille!

Pohdinnan ulottuvuuksista

Pohdinnan tasoja on monia. Arjessa kysytyt kysymykset ovat usein vahvasti kausaalisia, sillä emme takerru pohdiskelemaan vuorovaikutteisten subjektien olemusta, joka jarruttaa johdonmukaista tilapäisen päämäärän saavuttamiseksi muodostunutta ajatusketjua. Filosofisessa pohdinnassa argumenttiketju voi jatkua metafyysiselle tasolle, jossa kyseeseen nousee olevan luonne ja esimerkiksi se, miksi sitä kysymme.

Onnellisuuden ylistys

Mitä se onnellisuus nyt olikaan? Ovatko onnellisuus ja hyvä elämä yhtäläisiä käsityksiä? Uskoisin, että kyseenalaistamalla hyvän elämän käsitteen voisimme löytää tuntomerkkejä onnellisuuden substanssista. Hyvä elämä viittaa objektiiviseen käsitykseen siitä, millä tavalla ihmisen tulisi elää. Objektiivisuus on kuitenkin vain induktiopäätelmän varassa, joten todetkaamme se suhteelliseksi. Onnellisuus sen sijaan on subjektiivinen kokemus. Onnellisuuden voidaan esimerkiksi ajatella olevan se, milloin yksilö tuntee olevansa balanssissa ympäristöönsä nähden. Ihminen ei luultavasti olisi onnellinen ilman sosiaalista vuorovaikutusta, jonka kautta hän voi oivaltaa onnellisuutensa. Jatkuva sosiaalinen kanssakäyminen syrjäyttäisi sisäiset motiivimmme, ja toimintamme sulautuisi joukkoon. Vastapainona tälle on egoismi, yksilö toimii lähtökohtaisesti täysin omien motiiviensa mukaan, ilman sosiaalisen ympäristön vaikutusta. Egoismin ja altruismin balanssi voisi siis olla onnellisuus. Tätä tasapainoa ei kuitenkaan pystytä täydellisesti saavuttamaan, koska onnellisuus on tavoite.

Nyt tähän loppuun sanoisin että: Hyvää yötä, onni myötä, vaikka onni ei puhekielessä tarkoitakaan aina onnellisuutta, vaan vaikkapa tuuria taikka hyvää lykkyä.