Aikataulujen vangit

Seuraavaksi silkkaa metaforista tajunnanvirtaa (sankasti jäsennettyä) kursivoituna, jonka jälkeen sanat käyvät vähitellen yhteen synnyttäen pohdinnallisen aihion.

Tunnen kuinka kaukaiset äänet kantautuvat vaimeina metallisiin seiniin, joiden takana piilevät salaisuudet eivät kai ikänä valkene meille, kuihtuvan maailman kulkijoille. Kaiut resonoivat seinissä, värisevät rakenteissa saaden taulutkin tippumaan salongin seiniltä. Nuo kuvat, jotka vuosikymmeniä sitten ripustettiin muistoksi palaneesta taidegalleriasta, josta vain itäinen siipi säilyi teoksineen lähes vauriotta. (Irrationaalista.)

Nyt elämme kuitenkin maailmassa, jossa moni niistä asioista, joita pystyimme ennen muinoin kutsumaan tärkeäksi elämässä, on mennyttä. Olemme siirtyneet aikakaudelle, jossa tietoisuutemme on tullut riippuvaiseksi sellaisista ulkoisista keinoista, joita tietoteknisiksi apuvälineiksi kutsutaan. Niiden parissa vietämme kalliit hetket elämästämme, niiden parissa ylläpidämme arkista tietoisuuttamme, ja vain yhä tehokkaampia tapoja viestiä ja välittää informaatiota puolelta toiselle, jotta olisimme joka hetki tietoisempia siitä, mitä ympärillämme tapahtuu, jotta ehtisimme joka hetki toimia yhä enemmän itsemme ja organisaation eduksi. Kyseinen, viiteilmiöineen keinotekoiset sosiaaliset verkostot kattava, funktionaalinen toiminta puoltaa vain ideaalia käsitystä kehittävistä ajattelurakenteista ja toimista, joiden tulisi tuottaa lähtökohtia maailmanlaajuiselle kommunikaatiolla ynnä hyvinvoinnille. Mitä tuo hyvinvointi nykyisin tarkoittaa, voimmeko sitäkään kuunaan kartoittaa? Kun vain vellomme valottomassa kamarissamme kytkien mekaanisesti itseään toistavat ulkoiset, rauhattoman tiedon jatkumon tarjoavat ärsykkeet eheyttämään pelkoamme toimettomuudesta, sekä pirstaleista minäkuvaamme, joka hädin tuskin heijastaa niitä kuvia taannoisista hetkistä, kun vielä olimme alati kiinni elämässä, vailla luuloja ynnä huolia telmimässä iloisina, kuin ihmisten pitäisikin.

Ajan myötä kuitenkin olemme hukanneet tuon lähtökohdan elämästämme, sillä emme juuri enää astele hetken mielijohteesta ulos tarkastelemaan kiehtovia ääniä, emme enää juokse ulos nauttimaan kirkkaasta säästä vain tunteaksemme jotain ainutkertaista. Emme enää heikkona hetkenä koe hyväksi ilmaista, kuinka paljon meille merkitsevät he, joiden ansiosta olemme tulleet tietoiseksi kaikista niistä asioista, joiden myötä taistelemme vaarallisen tarkoin päämäärin, syrjäyttäen vähätellen nykyhetken tahtotiloja ja ärsykkeitä tarkkaavaisuutemme piiristä. Olemme astuneet kierteeseen tuhoisan kehityksen, sitoutuneet ylläpitämään keinojen kiertokulkua, joka ei kuitenkaan monitahoisena rakenteena ensi sijassa onnellisuutta takaa partikulaarisille yksilöille ailahtelevan byrokratian pauloissa. Voisimme valita vapauden, voisimme kulkea sinne mihin tien tunnemme sisimmässämme. Emotionaalinen on ihminen, primitiiviset vietit tukahduttaessaan tietoisten rajoitteiden kahlitsemana on keikahduspisteessään kiikkuva, huojuva torni tiedon tuulessa romahduksen partaalla. Autuas on ihminen, vain jos saavuttaa sen hetken, jona voi kokea ajan ja paikan olevan yhdentekevää sen suhteen, mikä hetkessä alati vallitsee. Nykyhetki on ainutlaatuinen, jos huomaamme sen, ja ymmärrämme suhteen menneen ja tulevaisuuden, saatamme olla onnellinen.

Tarkoita en, että kausaalisen suhteen ymmärrys itsessään, voisi avartaa kokemusta hetken autuudesta, vaan kautta menneen ja tulevan kaukaisen olemuksen, huomaamme mitä jää jäljelle. Se on hetki, joka ei ikinä karkaa luotamme, se vain muuttuu, jopa silloin kun emme sitä huomaa. Osaammeko irtautua arkisesta ajasta, voimmeko astua ulos kalenterin kahleista? Voisimmeko antaa itsemme edes välillä heittäytyä silkkaan aikavirtaan, jolloin emme jatkuvasti vilkuilisi mekaanista aikarautaa, tai digitaalista nestekidenäyttöä rauhattomine tietoineen siitä, kuinka aika ”rientää” ja ”loppuu” ja kiire valtaa pian mielemme. Aika itsessään ei kulje eikä riennä mihinkään, aikaraudan näyttämään viisarin symboliseen rotaatioliikkeeseen vertaamamme muutosjaksot havainto- ja ideaalikentässämme vain kattavat monia sellaisia syy- ja seuraussuhteita, joista koemme eduksi itsellemme olla osallisina tai syyllisinä (kausaalinen syy), niin kuin sosiaalisina olentoina tavallisesti toimimme osana yhteisöä ja organisaatiota päämäärineen, ja sen ulkopuolisen, tarkoiksi aikajanoiksi määritetyn ”vapaa-ajan” puitteissa mukana viettämässä rajallisia, joskin kovin ahtaita ja kiireellisiä hetkiä meille tärkeiden asioiden parissa.

Kun ymmärrämme, mitä ajan käsite merkitsee kalenterin, kellon ja ajastimen ulkopuolella, voimme kenties kyetä hahmottamaan millainen merkitys käsitteellä nykyhetki on, ja miksi raskaine tietoisine päämäärinemme tarvitsemme hetken huumaa, jotta emme palaisi loppuun aikataulujen vankeina.

Samilón 8.11.2013, noin klo 05:05

Vielä loistavaa syksyä kaikille lukijoille, ja muille mystisille verkkovaeltajille, joita kykenen kaikkeudessa käsittämään!