Syksyn taikaa

Eräänä iltana pilvet juoksivat alla täydenkuun kalpean. Syksyn taikaa, kuten kuuluu alussa soivan kappaleen nimikin. Pianomelodiat muuttuvat vähitellen kosmiseksi rapinaksi, jonka jälkimainingeissa Johann Sebastian Bachin toistaiseksi nimeltä mainitsematon teos värähtelee vinyylilevyltä kantautuen komeasti kuulohavaintojen piiriin. Tässä siis blogiin hieman poikkeuksellisesti audiovisuaalista sisältöä.

Uljas blogihaaste

Täten, kenties yllättäen ja blogin yleisilmettä laajentaen tartun Sadelinnun esittämään haasteeseen, joka monipuolisesti ajaa vastanneen luotaamaan itsestään uusia puolia ilmi. Toisenlainen maailmankaikkeus palaa ehkä jälleen arkisen ymmärryksen suorille teille ja esisopimusten valaistulle kartalle.

Haasteen säännöt ovat seuraavat:

1. Jokaisen pitää kertoa 11 asiaa itsestään

2. Pitää vastata haastajan 11 kysymykseen

3. Täytyy keksi 11 uutta kysymystä

4. Täytyy valita 11 bloggaajaa

5. Täytyy kertoa kenet on haastanut

6. Ei takaisin haastamista

Yli yksitoista hervotonta seikkaa Samilónista (lukekaa rivien välistä) :

- Olen arkikieleen ironisen kriittisesti suhtautuva kirjoittaja, pyrin kiertämään tavanomaista ilmaisua sekä funktionaalisia lyhenteitä. (Olipas kiehtovaa?)

- Olen kaikkea muuta kuin järjestelmällinen sekä johdonmukainen toimija, järjestys ei merkitse minulle sitä, että kykenen hallitsemaan ympäristöäni, tai asiakokonaisuuksien ristiriitoja tai muutosta, vaan pyrin hahmottamaan ja mallintamaan sitä, jotta olen tietoinen siitä, missä mikäkin sijaitsee ja mitä tulevalta odottaa. Ei ole liiaksi hyvä vaikuttaa tilanteisiin ja luonnolliseen entropiaan, joka vallitsee tilassa kun elämä jättää jälkensä. Voin sopeutua, kunnes ympäristö ei enää käytännöllisesti vastaa tarpeitani. (Avatkaa käsitteiden kahleet)

- Kirjoitan lähes aina vailla minkäänlaista lähtöideaa tai suunnitelmaa, jäsennän vain ajatuksiani, kunnes alkaa tuntua väkinäiseltä.

- Biologisten luonnonlakien hallitsematon vaikutus ihmisen luomiin rakennelmiin on äärettömän kiehtova ilmiö. Tarkoitan siis esimerkiksi luonnollista rapistumista hylättyjen talojen, tai muiden ihmisen luomien rakennelmien kohdalla. Jokin, mitä ihminen on luonnosta uudelleen järjestänyt omiin tarkoituksiinsa, hajoaakin vähitelleen osaksi kaikkivoivaa luonnollista kiertokulkua, kun siihen ei kajota ihmisen toimesta. Yleisesti se, mitä muuttuvat jälkemme luonnontilassa. Sen kautta voimme hahmottaa, mitä tapahtuu, kun emme enää ole resurssoimassa elinympäristöämme, esimerkiksi tekemässä huoneemme siivousta. Mitä tapahtuisikaan, kun se jäisi vuosikymmeneksi niille sijoilleen?

- Minun on erittäin vaikeaa kertoa konkreettisia asioita itsestäni, sillä en tiedä mikä olisi keskeistä, mikä olisi ylipäänsä kiehtovaa lukijan näkökulmasta.

- Syksy on kaunis vuodenaika, kun puut luopuvat kirjavista lehdistään ja elo käpertyy hiljaa kuoreensa. Kukat kuihtuvat, niityt lakastuvat ja raikas tuulenvire puhaltaa kosteutta, tiet ja rungot kiiltävät. Sitten saapuu valkeus, kun hanget kätkevät mustan maan jäisen. Syksyssä on tunnelmaa, se on kiehtovan mystistä muutoksen aikaa.

 - En pidä informaatioteknologian kehitystavoitteista, globaalisen tiedon ei tarvitse olla valmiiksi jäsenneltynä eheäksi tiedoksi muutaman yksinkertaisen hakusanan päässä, sillä tietoisuutemme rakenteet vaativat ennen kaikkea kognitiivisia haasteita, jotta kykenisimme ymmärtämään kokonaisuuksia, emmekä vain jäsentämään jatkuvaa informaatiovirtaa eri lähteistä ollaksemme näennäisesti "hetken hermoilla", vastataksemme nykymaailman käsityksiä tietoisista yksilöistä. Voisimme lukea vain kirjoja, sekä kirjeitse viestittää toinen toisillemme. (Hieman kärjistettyä, mutta kenties esimerkki avartaa esitettyä argumenttia.)
 - Olen aina ollut hidas, tehnyt asiat omalla tavallani, saavuttanut odotetut lopputulokset hajanaisin menetelmin, jotka eivät ole annettujen ohjeiden mukaisia. Analysoin havaintojani, pyrin ymmärtämään niiden suhteita toisiinsa, ennen kuin sovellan tai luon hypoteesini. Kyseenalaistan arkisia selvyyksiä, sillä usein niiden merkitys muuttuu eri yhteyksissä, jolloin on vaara ajautua väittelyn vesille, mikäli subjektiiviset käsitykset kohtaavat vuorovaikutuksen piirissä.
 - Olen ollut oleva ollakseni ollut olemassa olevana olotilassa. Vältän nykyisin "olla" käsitettä tekstissäni, sillä se on varsin aksiomaattinen, lähtökohtainen ilmaisu semanttisessa lauseessa, joka pyrkii selittämään universaaleja ilmiöitä. Käsite "olla" ei tarkenna lauseenjäsenien suhdetta toisiinsa niille luodussa kontekstissa, eikä tuo subjektin ja objektin kausaalisia ominaisuuksia niin selvästi esille, kuin muut predikatiiviset ilmaisut, jotka eivät nojaa ontologiseen aksioomaan "olla olemassa". Esimerkiksi lause "Ulkona on pilviä." ei ilmaise havaintotilaa niin monipuolisesti kuin ilmaisu "Ulkona näkyy pilviä." , joka tuo esiin myös keskeisen havaitsijan. Käsite "olla" on tietysti kategorisen välttämätön kielessä, mutta nykytilassa vallitsevien ilmiöiden esittämiseen kielellisesti ei vaadita tuota ontologista aksioomaa. Mennyttä kuvaavat lauseet toki vaativat "olla" -sanan johdannaisia, jotta voidaan ilmaista ilmiöitä ja havaintotiloja, jotka eivät enää vallitse nykyhetkessä. Suomen kielessä ilmiö ei liene niin konkreettinen kuin monissa indoeurooppalaisissa kielissä, sillä sijapäätteiden ansiosta lauseenjäsenten suhteet toisiinsa voidaan ilmaista monipuolisesti jopa ilman predikatiivisia ilmauksia. Hyvä esimerkki ontologisen aksiooman karsimisesta preesens-ilmaisussa on venäjän kielessä esiintyvä preesens, jossa "olla" -verbiä ei käytetä. Venäjäksi ilmaistaan "Minä Samilón", "talo rapistunut" jne. (Tässäkin kappaleessa esiintyi useita kertoja "olla"-verbin kolmannen persoonan preesens, vaikka sitäkin vailla teksti olisi täysin ymmärrettävissä.)
- Samilón, tuo monitahoisena, kylmän rationaalisena pitkien virkkeiden vaalijana myös sangen romanttinen luovan toiminnan harjoittaja. Kirjoittaa hän muka lyyrisesti uskaltaen sijoittaa hiomattomat merkitykset uusille sijoilleen, tai jopa täysin sijoiltaan ajelehtimaan kohti tulkintojen hirmumyrskyjä.
- Polkupyöräily avartaa, jos ei liikuntaa tai hienoa maisemaa kavahda. Pyöräilyn riemu saattaa osittain perustua aaltomaiseen kokemukseen, jossa vastakkain asettuvat ylämäen rankka uhmaaminen, liikunta ja vauhdikas alamäen riemu. Leivänpaahtovauhti on tehokasta liikuntaa kuin myös logistisesti edullista, mikäli polkupyörää pitää vain kulkuvälineenä. Tehokasta liikuntaa, aaltomaisia riemunkokemuksia, hienoja maisemia, ekologista liikennettä, suhteellisen vähän ylläpitokuluja, löytyykö lainkaan huonoja puolia? No, tietysti se kun hengästyy, hikoilee ja saattaa kuvitella näyttävänsä vaikealta, epäspontaanilta ja poikkeavalta, kun polkee selkä märkänä eikä tavoittele ensisijassa kevyttä ja helppoa matkantekoa.
- (Voi sentään, jo yksitoista ylimittaista jaaritelmaa, eikä yhtä ainutta konkreettista "asiaa". Ehkä nyt yritän uudelleen...)
- Olen erittäin kärsivällinen, eikä juuri minkään sellaisen vartominen, johon liittyy ennakko-oletuksia, saa mieltäni rauhattomaksi. Harvat tilanteet myöskään ovat mielestäni tylsiä tai yksitoikkoisia, voin istua paikoillani tuntikausia mietiskellen, mikäli mitään kriittistä ei ole tiedossa. Jos myöhästyn bussista, voin mielelläni jäädä odottamaan seuraavaa, jos ei kiire tao otsaa, sillä ympärillä riittää liikettä ja ihmettä viihdykkeeksi asti.
- En mielestäni ole erityisen lahjakas taiteen saralla (vaikka toisin suhteellisen moni on sanonut), mikäli sillä viitataan tässä institutionaaliseen taiteen käsitteeseen. Sen sijaan toimin monesta näkökulmasta luovasti, pyrin löytämään tasapainoa sekä harmoniaa, dynaamista vaihtelua ja kontrasteja, lineaarisesti ilmeneviä yllätyksiä esimerkiksi sävellyksissä. En suunnittele, en sulata enkä tao uutta aineksista, joita on saatavilla. Sen sijaan yhdistelen palasia "uudella tavalla". Sävellän, improvisoin ja valokuvaan, vaikka en taltioi havaintoja ympäristöstä. Valokuva itsessään voi olla taidetta, riippumatta siitä, mikä on kuvan konkreettinen kohde. (Onko taide vain tulkinta luovan toiminnan seurauksista?)
- Luulin ennen, ettei minua tunneta riittävän hyvin persoonana, sillä vuorovaikutus tilanteissa, joissa olen läsnä, on usein hieman rajoitteista ja muodollista. Osittain tuo ehkä pitääkin paikkansa, koska harvoin tuon itsestäni esille konkreettisia asioita, kuten mieltymyksiä, tuntemuksia, enkä korosta näkökantoja. Kuitenkin kyse voi olla myös siitä, etten vastaavasti itse tunne ihmisiä riittävän hyvin. En tunne ystäviäni riittävän hyvin, jotta voisin huomioida heitä vailla pelkoa epäonnistumisesta. Pidän niukasti yhteyttä, sillä kuvittelen heillä olevan niin paljon muuta ajateltavaa, kuvittelen heidän olevan kiireisinä elämässä kiinni. Pelkään, että otan yhteyttä väärällä hetkellä, häiritsen tai muuten herätän negatiivisia ajatuksia. Ken tietää, he voivat kokea samoin. Ehkä juuri sen vuoksi eivät hekään uskalla pitää yhteyttä, eivätkä koe sitä tarpeelliseksi.
- Mikä vain voi olla mielenkiintoista, riippuen siitä, missä yhteydessä se nähdään tai kuinka se voidaan nähdä. Kokonaisuutena tuntemattomat asiat voivat herättää niin pelkoa kuin suurta mielenkiintoa, sillä sellaisiin kokonaisuuksiin meille muodostuu ennakkoluuloja. Tutut seikat, lähellä sijaitsevat kohteet eivät välttämättä vaikuta mielenkiintoisilta, sillä voimme ne suorasti havaita ja merkitä vain ympäristötekijöiksi vailla suurempaa tarkoitusta. Sen sijaan pienikin viite kaukaisista uhkista tai ilmiöistä herättää oitis tarkkaavaisuutemme, sillä automaattiset tietoisuutemme mekanismit pyrkivät muodostamaan siitä selviä mielikuvia, vailla tilapäistä empiiristä tietoa. Sisäiset mallit ohjailevat tarkkaavaisuuttamme.

Melkoinen suurteos tulee tästä syntymään, jos jatkan vielä yhtenään, ei tule sanain helinä ikänä päättymään. Jo siis riittää.

Seuraavaksi vastaan haastaajan kysymyksiin:

-Jos maailman pelastaminen olisi yksinkertaista, miten tekisit sen? - On vaikeaa määritellä, mitä merkitsee maailman pelastaminen, mutta jos sillä viitataan ihmiskunnan toiminnan rappiollisiin seurauksiin biosfäärissä, palauttaisin ihmiskunnan osaksi luonnon kiertokulkua, kilpailemaan erillisiksi populaatioiksi. (En sentään.)
- Tarvitseeko maailmaa pelastaa? - Uskon, että maailmaa, jonka ihmiset näkevät, ei voida pelastaa. Emme kykene irtautumaan niistä tottumuksista, joita meille on kehittynyt lajina evoluutiossa ja sen ulkopuolella. Ihmiskunnan tulisi lakata ylläpitämästä toissijaisia rakenteita, jotka pyrkivät ylläpitämään emergentin etiikan tasa-arvopäämärien mukaisia yksilöiden mahdollisuuksia tyydyttää liikatarpeitaan sosiaalisesti riippuvaisina. Rakenteiden ylläpito, siihen liittyvä kulutus rappeuttaa monimuotoisuutta, josta globaalisesti olemme riippuvaisia eliöinä.
-Kerro itsestäsi jokin nolo fakta. - Käyn itseni kanssa dialogia peilin edessä. (Toisaalta uskon, että monikin taipuu siihen. Se on ikään kuin defenssimekanismi tietoisuuden ylläpitämiseksi, silloin, kun ei ole vuorovaikutusta.)
-Mikä on omasta mielestäsi tähänastisen elämäsi merkittävin saavutus? - Vaikea sanoa, minkä kannalta merkittävä? Ehkä se, että olen oppinut yhtä ja toista. (Mukavan ympäripyöreää sanahelinää.)
-Kuvitellaan, että olet joutunut autiolle saarelle. Saat ottaa mukaasi kymmenen esinettä, mitä ne ovat? (älä huoli, ihmisiä saat mukaasi niin paljon kuin tahdot) - Jaa, nyt on vaikea... Riippuu siitä, millaiset ovat saaren olosuhteet ja kuinka kaukana saari on asutuksesta. Kenties kaikkea turhaa, kuten vaatteet, silmälasit, puhelin, evästä, kamera, sytytin, taskulamppu, teltta, veitsi, köysi. Jotain sellaista, ei niin vakavissaan.
-Sinulta otetaan jokin aisti (näkö, kuulo, tunto, maku) pois. Mikä se on? Maku, sillä sen poissaolo ei merkittävästi vaikuta siihen, kuinka kykenemme havaitsemaan ympäristöä kokonaisuutena, ja muodostamaan reflektiivisen kokemuksen itsestämme.
-Unelmatulevaisuutesi? - Olisin vapaa tekemään sitä, minkä kautta voin olla onnellinen.
-Lempisanontasi kuuluu...: - Ei tähän vain yhtä mielisi lainata, tällä hetkellä mieleen juolahti eräs latinankielinen: "Tempora mutantur, nost et mutamur in illis", suomeksi "Ajat muuttuvat, ja me muutumme niiden mukana"
-Millaisia blogeja seuraat mieluiten? Miksi? -  Ajatuksia herättäviä blogeja ja kirjoituksia. Sellaisia, jotka eivät vain listaa arkisia tapahtumia tai yhdistele maneerisia ilmauksia tuottaakseen sisältöä, tai muuten vain herättääkseen lukijassa reaktioita. Mieleistä on lukea sellaista, missä kirjoittaja luotaa syviä mietteitään, jäsentää sanojaan monipuolisesti, nauttien siitä, mitä tekee.
-Mikä on lempivuodenaikasi? Perustele! - Aikaisemmin taisin jaaritella syksystä. Syksy on kaunis vuodenaika, mystinen muutoksen vaihe vuodenaikojen kiertokulussa. Alati tunnelmaa täynnä.
-Mitä mieltä olet itsestäsi kokonaisvaltaisena persoonana? Miksi? Haluaisitko tutustua itseesi, jos olisit joku muu? - Olen kovin monitahoinen persoona, enkä kykene kategorisoimaan ominaisuuksiani. Olen tarkkailija, havainnoin ja ihmettelen sitä, kuinka maailma muuttuu, ja miten itse muutun sen mukana. Olen kiertoilmaisujen romantikko, joka ei kulje suoraan, vaan hiihtää viimeisenä, mutta tarkkailee kokonaisuutta. En usko täydellisyyteen, keskityn hetkeen, ja jätän jälkeni aikaan. Jos olisin ulkopuolinen, saattaisin pitää itseäni etäisenä henkilönä, jota on vaikea lähestyä.
-Kuinka käytät mieluiten vapaa-aikasi? - Nykyisin on vaikea sanoa, mikä on arkea ja mikä vapaa-aikaa. Vapaalla mielin olla paljon yksin, harjoittaen luovaa toimintaa. Sävellän, valokuvaan, kirjoitan tai katson dokumenttia. Silloin tällöin tapaan ystäviä tai lähden löytöretkeilemään.


Järkyttävän pitkiä osioita... Seuraavaksi kysymykseni teille:


-Miten määrittelisit käsitteen "aika"?
-Millainen olisi sinun valtiosi?
-Kerro jokin piirre tai taipumus, josta erityisesti pidät itsessäsi.
-Millainen taide puhuu puolestaan? Miksi?
-Tämä ei ole kysymys. Mitä vastaat?
-Millaiseksi kuvailisit nykymaailmaa 1800-luvun alkupuolella elävälle henkilölle?
-Sinulla on vain yksi sivu vihkosta jäljellä. Mitä kirjoittaisit?
-Mitä kettu sanoo?
-Mistä luonnonäänistä pidät eniten?
-Oletko nähnyt/kuullut tai muuten kokenut jotain niin kummallista, että et ole voinut löytää siihen rationaalista selitystä?


Ne ainoat blogit, joita seuraan aktiivisesti, ovat jo haasteen saaneet, joten en toistaiseksi merkitse haastavani muita. Kuten aiemmin on mainittu, voitte siitä huolimatta tehdä haasteen ihan vapaasti. Jos olette haasteen jo tehneet, kysymyksiini voi vastata siitä huolimatta.

(Tähän tulkoon haastettavien uljas lista.)

Aikataulujen vangit

Seuraavaksi silkkaa metaforista tajunnanvirtaa (sankasti jäsennettyä) kursivoituna, jonka jälkeen sanat käyvät vähitellen yhteen synnyttäen pohdinnallisen aihion.

Tunnen kuinka kaukaiset äänet kantautuvat vaimeina metallisiin seiniin, joiden takana piilevät salaisuudet eivät kai ikänä valkene meille, kuihtuvan maailman kulkijoille. Kaiut resonoivat seinissä, värisevät rakenteissa saaden taulutkin tippumaan salongin seiniltä. Nuo kuvat, jotka vuosikymmeniä sitten ripustettiin muistoksi palaneesta taidegalleriasta, josta vain itäinen siipi säilyi teoksineen lähes vauriotta. (Irrationaalista.)

Nyt elämme kuitenkin maailmassa, jossa moni niistä asioista, joita pystyimme ennen muinoin kutsumaan tärkeäksi elämässä, on mennyttä. Olemme siirtyneet aikakaudelle, jossa tietoisuutemme on tullut riippuvaiseksi sellaisista ulkoisista keinoista, joita tietoteknisiksi apuvälineiksi kutsutaan. Niiden parissa vietämme kalliit hetket elämästämme, niiden parissa ylläpidämme arkista tietoisuuttamme, ja vain yhä tehokkaampia tapoja viestiä ja välittää informaatiota puolelta toiselle, jotta olisimme joka hetki tietoisempia siitä, mitä ympärillämme tapahtuu, jotta ehtisimme joka hetki toimia yhä enemmän itsemme ja organisaation eduksi. Kyseinen, viiteilmiöineen keinotekoiset sosiaaliset verkostot kattava, funktionaalinen toiminta puoltaa vain ideaalia käsitystä kehittävistä ajattelurakenteista ja toimista, joiden tulisi tuottaa lähtökohtia maailmanlaajuiselle kommunikaatiolla ynnä hyvinvoinnille. Mitä tuo hyvinvointi nykyisin tarkoittaa, voimmeko sitäkään kuunaan kartoittaa? Kun vain vellomme valottomassa kamarissamme kytkien mekaanisesti itseään toistavat ulkoiset, rauhattoman tiedon jatkumon tarjoavat ärsykkeet eheyttämään pelkoamme toimettomuudesta, sekä pirstaleista minäkuvaamme, joka hädin tuskin heijastaa niitä kuvia taannoisista hetkistä, kun vielä olimme alati kiinni elämässä, vailla luuloja ynnä huolia telmimässä iloisina, kuin ihmisten pitäisikin.

Ajan myötä kuitenkin olemme hukanneet tuon lähtökohdan elämästämme, sillä emme juuri enää astele hetken mielijohteesta ulos tarkastelemaan kiehtovia ääniä, emme enää juokse ulos nauttimaan kirkkaasta säästä vain tunteaksemme jotain ainutkertaista. Emme enää heikkona hetkenä koe hyväksi ilmaista, kuinka paljon meille merkitsevät he, joiden ansiosta olemme tulleet tietoiseksi kaikista niistä asioista, joiden myötä taistelemme vaarallisen tarkoin päämäärin, syrjäyttäen vähätellen nykyhetken tahtotiloja ja ärsykkeitä tarkkaavaisuutemme piiristä. Olemme astuneet kierteeseen tuhoisan kehityksen, sitoutuneet ylläpitämään keinojen kiertokulkua, joka ei kuitenkaan monitahoisena rakenteena ensi sijassa onnellisuutta takaa partikulaarisille yksilöille ailahtelevan byrokratian pauloissa. Voisimme valita vapauden, voisimme kulkea sinne mihin tien tunnemme sisimmässämme. Emotionaalinen on ihminen, primitiiviset vietit tukahduttaessaan tietoisten rajoitteiden kahlitsemana on keikahduspisteessään kiikkuva, huojuva torni tiedon tuulessa romahduksen partaalla. Autuas on ihminen, vain jos saavuttaa sen hetken, jona voi kokea ajan ja paikan olevan yhdentekevää sen suhteen, mikä hetkessä alati vallitsee. Nykyhetki on ainutlaatuinen, jos huomaamme sen, ja ymmärrämme suhteen menneen ja tulevaisuuden, saatamme olla onnellinen.

Tarkoita en, että kausaalisen suhteen ymmärrys itsessään, voisi avartaa kokemusta hetken autuudesta, vaan kautta menneen ja tulevan kaukaisen olemuksen, huomaamme mitä jää jäljelle. Se on hetki, joka ei ikinä karkaa luotamme, se vain muuttuu, jopa silloin kun emme sitä huomaa. Osaammeko irtautua arkisesta ajasta, voimmeko astua ulos kalenterin kahleista? Voisimmeko antaa itsemme edes välillä heittäytyä silkkaan aikavirtaan, jolloin emme jatkuvasti vilkuilisi mekaanista aikarautaa, tai digitaalista nestekidenäyttöä rauhattomine tietoineen siitä, kuinka aika ”rientää” ja ”loppuu” ja kiire valtaa pian mielemme. Aika itsessään ei kulje eikä riennä mihinkään, aikaraudan näyttämään viisarin symboliseen rotaatioliikkeeseen vertaamamme muutosjaksot havainto- ja ideaalikentässämme vain kattavat monia sellaisia syy- ja seuraussuhteita, joista koemme eduksi itsellemme olla osallisina tai syyllisinä (kausaalinen syy), niin kuin sosiaalisina olentoina tavallisesti toimimme osana yhteisöä ja organisaatiota päämäärineen, ja sen ulkopuolisen, tarkoiksi aikajanoiksi määritetyn ”vapaa-ajan” puitteissa mukana viettämässä rajallisia, joskin kovin ahtaita ja kiireellisiä hetkiä meille tärkeiden asioiden parissa.

Kun ymmärrämme, mitä ajan käsite merkitsee kalenterin, kellon ja ajastimen ulkopuolella, voimme kenties kyetä hahmottamaan millainen merkitys käsitteellä nykyhetki on, ja miksi raskaine tietoisine päämäärinemme tarvitsemme hetken huumaa, jotta emme palaisi loppuun aikataulujen vankeina.

Samilón 8.11.2013, noin klo 05:05

Vielä loistavaa syksyä kaikille lukijoille, ja muille mystisille verkkovaeltajille, joita kykenen kaikkeudessa käsittämään!