Tervehdys!
En ole aikoihin julkaissut
kirjoituksiani täällä, sillä olen kokenut taipuvani heikosti
jäsentämään heittelehtiviä ajatuksiani niin paperille kuin
tekstikenttään. En juurikaan kykene enää kirjoittamaan
jouhevasti, sijoittamaan sanaani esteettä kuin taannoin, jolloin
annoin vain kielen vuolaasti virrata soljuviksi lauseiksi vailla
varsinaista päämäärää.
Tahdon julkaista tämän kirjoituksen
tiedottaakseni (epämääräisesti) erilaisista tekijöistä, jotka
ovat olleet ja lienevät yhä tämän blogin paikallaan seisovan
olemuksen taustalla.
Mahdan yhä pohtia universaaleja
dilemmoja ja vaeltaa tietämättömänä näkökulmien syövereissä,
mutta en juurikaan tunne olevani valmis esittämään alati
heittelehtiviä mietteitäni, joita yhä useammin värittää synkeä
kyynisyys, turhautuneen mystikon tietämättömyys tulevasta, ja
raskaat ajatukset elämänsä nykyisestä tilasta suhteessa
menneeseen. Sen tähden harvoin nykyisin esitän kysymyksiä
objektiivisen viitekehyksen valossa, sen tähden olen hiljaa
kadottanut tapani kirjoittaa suorin sanoin, vailla varaa tulkita
retoriikan rakosista.
Viime aikoina olen tutkinut erästä
abstraktin ajattelun ilmiötä, jota voidaan kutsua kieleksi ynnä
funktionaaliseksi kommunikaation välineeksi. Kielen olemus itsessään
viittaa aksiomaattisesti kommunikaation mahdollistavaan emergenttiin
sopimukseen erilaista havaittavista symboleista ynnä äänteistä,
riippuen millaista kieli-ilmiötä ulottuvuuksineen tarkastellaan.
Kyse voi olla niin kielellisten sopimusten muodostumisesta tai
kieli-ilmiön ulkoistamisesta symboliseen muotoon. Kielen olemusta
kokonaisuudessaan heijastaa kuitenkin puhuttu kieli, sillä sen
voidaan olettaa olevan ensisijaisesti primitiivisen vuorovaikutuksen
piirissä keskeinen oheisilmiö, jota voidaan tarkastella itsestään
tietoisen olemassaolon edellytyksenä, sillä suhteuttamalla itseään
sosiaaliseen ympäristöönsä emergenttien käsitteiden kautta
ihmisyksilön tietoisuus voi saavuttaa käsitteellisen eksistenssin
suhteessa ympäröivään todellisuuteen, joista tehdyt havainnot
mahdollistavat olemassaolon käsitteen ynnä induktiivisen oletuksen
(subjektin) erosta havaintojen kohteisiin (objekteihin).
Eksistentiaalisen kokemuksen kautta
päädymme jälleen tarkastelemaan olemassaolon suhteellisuutta sekä
ristiriitaisuutta, sillä olevan ominaisuudet määrittyvät
todennäköisesti suhteessa ympäröivään todellisuuteen.
Jotta en ajautuisi pohtimaan vain
kieli-ilmiöiden merkitystä eksistentiaalisen kokemuksen
mahdollistajana, siirryn seuraavalle analyysitasolle rajaten
viitekehystä metatasolta lingvistiikan kategoriaan. Mitä kieli on?
Millainen on kielen suhde ajatteluumme? Millaisia kausaalisia
ominaisuuksia kielellä on? Millaiset tekijät vaikuttavat kielen
syntyyn?
Jahka pidän tämän blogin
aihesisällön jatkossa kronologisesti johdonmukaisena, tulen
esittämään näkökulmia kielen olemuksesta niin metatasolla kuin
arkiajattelun aksiomaattisia rakenteita puoltaen, sillä kirjoittaen
valkenevat esitietoiset aatokset muodostaen aineksia semanttisesti
eheään kokonaisuuteen. Aihio kuitenkin velloo vielä tajunnanvirran
tuolla puolen, mutta pidän huolen sen jäsentämisestä
ymmärrettävään muotoon, sovittuja merkityksiä kantaviksi
merkkijonoiksi, joita voidaan kutsua sanoiksi.
Loistavaa kesää ja mainiota alkavaa alkusyksyä kaikille lukijoille ynnä muille blogiin eksyneille
verkkovaeltajille!
Célanna Arcanos da Írnasystema
Célanna Arcanos da Írnasystema