Keinokieli vastaan kielen luonto

Tervehdys! Jos nyt kerrankin palaisin sanoihin, joita voi ymmärtää. Viime aikoina en ole mietteitä jakanut saati blogia muutoin päivittänyt. Taustalla lienee monia syitä rajoittavia, joiden myötä on huomaten kaventunut taipumus ilmaista itseään selvin ilmauksin. Nykyisin on sangen haastavaa muotoilla ajatuksia suomeksi, sillä olen syystä tai toisesta keskittynyt keinokielen kehitykseen sekä siihen liittyvään kirjoittamiseen. Nykyisin ei mieltä hallitse tarve jäsentää ajatuksia kielikuviksi, jotka johtaisivat blogiin eksyvän verkkovaeltajan tulkintoja kohti uusia oivalluksia maailman ilmiöistä ynnä suurista kysymyksistä vailla todellisia vastauksia. En enää koe tarvetta avata tekstinkäsittelyohjelmaa ja välittömästi suoltaa metaforista tekstiä vailla esirajoitteita tai kielen muotoja, vaan takkuilee vapaa tajunnanvirta eikä luonnistu kirjoitus luova. Liioin etsin loppusointua, riimiä taikka jotain muuta muodollista, joka avaisi väkinäisesti uusia mielijohteita esisopimusten ja yksilön ajattelun rakenteiden tuolle puolen, ja kenties romauttaisi hetkeksi tietoisuuden tornin tiedon tuulessa huojuvan, jota tuskin ikänä saa niin tukevaksi, että kantaisi loppuun asti vailla seinien halkeilua. Kohtaamme vääjäämättä ristiriitoja, kun kuljemme tiedon tietä etsien totuuden ykseyttä.

Jos kuitenkin hieman valottaisin, mistä tarve salata nykyisiä mietteitä kumpuaa, mistä juurtaa taipumus luoda uutta kieltä ja kuvitteellista kulttuuria, joka heijastaa yksilön maailmankuvaa ja sen muille käsittämättömiä aksioomia olevasta ja ajoittain yleisluontoisista ilmiöistä. Nykyisin on helpompi sanoa "Értim altan hír venner nútima", kuin "Joskus pohdin kuinka nykyhetki muuttuu". Olen omaksunut vieraan, omintakeisen äänneharmonian kielestä, jota ei konkreettisesti ole olemassa. Ideaalinen maailma, joka on täysin tietoisen subjektin varassa, vailla kehitystä luonnontilassa, inhimillisen vuorovaikutuksen kautta. Yksilön käsityksiin ja mielijohteisiin rakentuva maailma, jolla ei ole funktiota, ei käyttöä kommunikaatiossa. Se on kieli, jonka kautta kätken arkisia kuin suuriakin mietteitä, joita en erinäisistä syistä tahdo julkilausua edes itselleni suorin sanoin. Se on keino paeta itsekritiikkiä, sekä vuosien vieriessä muodostuneita neuroottisia lähtökohtia - ilmaista itseään äärimmäisen yksityiskohtaisin ilmauksin, riippumatta siitä, kuinka vaikeaselkoisena teksti lopulta voidaan kokea lukijan näkökulmasta. Hetkinä, joina koen itseilmaisun vaikeaksi, ajaudun tuon keinokielen pariin, joka kasvaa huomaamatta lähes päivittäin muuttaen muotoaan, eikä vähitellen enää vastaakaan alkuperäistä ideaa keinokielestä, joka tarjoaisi jotain uutta kielellisen ajattelun kirjossa.

En oikeastaan kirjoita nykyisin juuri mitään niin kuin ennen, vaan eksyn arkisten askareiden ja velvoitteiden piiristä pyörittämään outoja sanoja tekstikenttään, jonka jälkeen täydennän tiedostoa, joka kätkee riveihinsä suuren sanakirjan.

Kuinka ilmaista itseään riittävän voimakkaasti, kun samalla kaikin keinoin välttää ilmaisuja jotka kantavat liioin tulkittavia merkityksiä? Voidaan toki ajatella kaikkien kielellisten ilmauksien olevan tulkinnanvaraisia, sillä kyse on poikkeuksetta esisopimuksista, jotka muuttuvat eri yhteyksissä vailla pysyviä määritelmiä. Keinokieli ei kuitenkaan puolla sellaisia esisopimuksia, joita omaksumme ajatteluumme. Luonnollinen kieli ei ole kahlittu määritelmineen, se muuttuu kautta kontekstien saaden uusia muotoja, jotka rikkovat vanhoja sääntöjä. Luonnollinen kieli sopeutuu elämään ja ihmisten tarpeisiin, vuorovaikutuksen välineeksi, joka kantaa niin informaatiota kuin kulttuuria ynnä historiaa mukanaan. On kaikkivoiva tietoinen tiedonkäsittely, kielellinen viestintä ynnä sanojen asettelu. Ei "Cartani" tavoita kielen luontoa, vaan kopioi eri kielien muotoja, jotka ovat aikojen saatossa kehittyneet ihmisen tavasta ilmaista erilaisia asioita. On vaikea luoda yksiselitteistä verrantoa, kun kyseessä on täysin yksilön maailmankuvan varaan rakentuva kokonaisuus vailla selvyyttä. Hetkittäin voin sitä hieman avartaa, mutta sisin tarkoitus piilee jossakin, mikä lienee täysin ulkona kielestä ja tietoisuuden rajapinnasta.